26. huhtikuuta 2014

MadCraft @ Dog's Home 4.4.2014

Aikaa edellisen päivän risteilystä toipumiseen ei juuri ollut vaan heti seuraavana päivänä oli kovasti odotettu MadCraftin keikka Tampereella Koiran kodissa. Aivan kahdestaan ei reissuun lähdetty sillä Team Espoo vahvistui kahdella jäsenellä, kun mukaan lähtivät Linda ja Tiina. Näistä jälkimmäinen oli jo kokenut crafteri, joten pääsimme hyvään oppiin heti oman crafteri uramme alussa. :)

Ellun pakollinen asukuva :)

Ennen varsinaisen matkan aloittamista piti toki ensin kerätä porukka kasaan ja suunnata hankkimaan kunnon eväät matkalle. Eihän kukaan itseään kunnioittava yksilö lähde reissuun ilman asianmukaisia eväitä, eihän?  Lidl sai kunnian toimia ostospaikkanamme sillä osuihan se sopivasti matkan varrelle ja sieltä oli sitten helppo suunnata kohti Tamperetta.

Matka sujui mukavasti musiikkia kuunnellen ja tyhmyyksille hihitellen. Perille päästiin ja parkkikin löytyi harvinaisen helposti jopa. Oltiin paikalla kerrankin kovin ajoissa, joten päätettiin etsiskellä paikallinen Subway. Siinä olikin hommaa kerrakseen sillä kukaan ei oikein ollut varma mihin kyseinen paikka sijoittui. Fiksuja kun oltiin niin päätettiin, että kuljetaan sitä pääkatua siinä niin eiköhän se joskus vastaan tule. Ja tulihan se. Ruoka oli hyvää ja sitä oli juuri sopivasti.

Ja pakollinen selfie

Tässä seikkailussa meni juuri sopivasti aikaa ja oli aika palata kohti varsinaista keikkapaikkaa. Tai oikeastaan sen edustaa. Aikaisemmin illalla Mädäreiden pojat olivat mainostelleet, että jos joku haluaa treffailla ennen keikkaa niin tulkoon tiettyyn aikaan tiettyyn paikkaan. Me ja muutama muu tottahan toki saavuttiin kyseiseen paikkaan vaan eipä näkynyt poikia. Twitterin kautta kovasti asiaa yritettiin selvitellä ja selvisi, että pojilla on kovin taiteellinen käsitys kyseisen paikan sijainnista. Käveltiin hetki ympyrää ja sählättiin kunnes uudet tuttavuutemme saivat sovittua paikan poikien kannsa. Suuntana oli taas Dog's Homen edustaa. Siellä pienet jubailu tuokiot, tai oikestaan siinä kävi niin että muut hoiti jubailun ja me seurattiiin tarkkoina kuin porkkanat sivusta. Tarrojakin saatiin ja oikein pikakurssi niiden jälkikäyttöön. Otto oli mainio opettaja :) Yllättäen porukka vaan hajaantui ja me jäätiin toljottamaan hönöinä ympärillemme ja päätettiin että olisi vissiin hyvä hetki siirtyä sisälle pubiin.

Illan esiintyjät

Ilta oli nyt edennyt siihen pisteeseen, että oli ensimmäisen esiintyjän vuoro. Kyseessä oli joku täysin tuntematon suuruus, joka kulki nimellä Mimica. Pakko myöntää että kyseisen bändin musiikki ei ollut omaan makuuni ollenkaan sopivaa. Ihme karjumista ja mylvimistä josta ei ottanut seppokaan selvää. Noh tästä kuitenkin selvittiin kunnialla ja tuli esiintyjän numero kaksi vuoro. Finding Neverland oli tämä tapaus. Kyseessä oli jo huomattavasti parempaa viihdykettä paikalle saapuneelle yleisölle, vaikkakin luulen että youtubesta tai levyltä kuunneltuna tosta saisi enemmän irti.

Tältä siellä näytti hetki ennen illan H-hetkeä

Katjaa vähän jännitti ennen keikkaa

Lämppääjistä selvittiin kunnialla ja tuli vihdoin se kauan odotettu hetki ja saatiin MadCraft lavalle. Taas kerran oikein mainio show. Oli meininki kohdallaan ja ainakin eturivillä oli kovat bileet. Lavallakin vaikutti olevan oikein hyvä fiilis, toisinaan meni jopa niin vauhdikkaasti että meinatiin saada Tompan kitarasta naamariin. Vaan sattuuhan näitä :D Vauhtia ja vaarallisia tilanteita siis riitti sopivassa määrin.

Ainoa joka pysyi paikallaan tarpeeksi kuvaa varten oli Tomppa.

Tarkotu oli ottaa kuva Otosta, saatiin haboja sen sijaan :D




Tämäkin hauskuus loppui kovin lyhyeltä tuntuneen ajan jälkeen ja oli aika sanoa pojille heipat ja suunnata kohti kotia. Matka sujui yllättävän pirteissä tunnelmissa siihen nähden, että kello oli jo ties mitä ja takana oli pitkä mutta sitäkin mukavampi päivä.

Kotimatkalla oli toki kuskin vaihto ja samalla levitettiin vähän MadCraft tietoutta Hyvinkään ABC:lle :)

Tuosta alussa mainitusta risteilystäkin on varsinainen romaani tulossa kunhan saadaan käytyä järjetön määrä kuvia läpi ja karsittua niistä mainioimmat :)

13. huhtikuuta 2014

SUNNUTAIN KUNNIAKSI

Noni, VIHDOIN ja viimein on sunnuntai! Se on meillä lähes virallinen vapaapäivä ja tänään otettiin siitä kaikki irti. Siispä herättiin myöhään (tai siis Katja heräs, ite heräsin seiskalta...), käytiin kaupassa ostamassa vähän ruokaa ja linnottauduttiin kotiin nauttimaan.

  
Selkeesti kevään ekat merkit alkaa näkymään meidänkin kotipihalla. Vaikka ulkona sato niin tuli tosi hyvä mieli ku kohta on kesä ja aurinkoista :)

Arvatkaas mitä tästä tulee?
Katjalla (meidän talouden kokilla) oli turhankin hauskaa ruokaa laittaessa, mahtaisko johtua siitä, että juutuubista soit Määdcrääft? Ei missään nimessä :) Juotiin ruokaa laittaessa muumilimukkaa skumppalaseista, on muuten tosi hyvää silleen juotuna!



AIVAN OIKEIN! PIZZAAAAA!
Ihan mahtihyvää pizzaa tuli, vähän enemmän olis voinu laittaa kirsikkatomaatteja, mutta muutan namiskutarallaa oli. Sisälmyksiä tossa on pekonia, tonnikalaa, ananasta, kirsikkatomaatteja ja tuossa mun puolella on sitten vielä wnbfetaa. Onomnom ens kerralla taidan tunkee tohon vielä lisää täytettä :D

Ollaan nyt katottu kolme leffaa: The Hobbit, Footloose ja Coyote Ugly. Mitähän sitä seuraavaks tekisi, vielä pari tuntia aikaa nukkumaanmenoon ja juomaakin on vielä jälellä :)



Seuraavaksi pannaan pyörimään Pitch Perfect ja röhnätään vähän lisää, tää sunnuntai on liian lyhyt :D

Ellu kiittää ja kuittaa meirän molempien puolesta :) Hyvä sunnuntaita kaikille!

1. huhtikuuta 2014

MadCraft @ House of Rock 22.3.2014

Laitetaan tähän heti alkuun pakollinen vessakuva. Tallä kertaa ei selfieitä vaan saatte kuvan vessan seinästä. Tää mesta oli siitä mukava, että se kertoi meille totuuksia elämästä. Hyvä baarin vessa!

Elämän suuria viisauksia

Hauskaa oli. Hyvä mieli tuli. Perjantaina uudestaan.

Otto siellä taustalla

Suomi tour jatkui kohti Kouvolaa eräänä raikkaan kirpsakkana lauantai-iltana. Matka kului rattoisasti kuunnellessa illan esiintyjän biisejä automme mainioista kajareista.



Normaalisti matkaillessa pohdituttaa, että mistähän sitä löytää parkkipaikan, josta ei mielellään joutuisi pulittamaan mitään ja joka olisi mahdollisimman lähellä illan kohdetta. Tällä kertaa kyseistä jännitysmomenttia ei matkassa ollut sillä Kouvolassa on muutamaan otteeseen aiemminkin tullut vierailtua. Näin ollen kurvasimmme suoraan oikeaan parkkiin.

  

Jännitystä iltaan toi kuitenkin itse show, olihan kyseessä kuitenkin erillainen tapaus kuin mitä on aiemmin tullut tiirailtua. Showtime lähestyi ja jännitys tiivistyi ja oli lähes käsin kosketeltava.
Aika meni vauhdilla ja tuli aika bailata.

Jesse oli ainoa, joka pysyi joltisenkin paikallaan :)

Gona Gona bii dädädäddää!

Show oli kerrassaan mahtava ja mukavan energinen, aivan kuten kyseisiltä herroilta saattoi odottaakin. Kovasti pomppivat kaikki ympäriinsä.

Juhomän aina hiukset silmillä

Ottodumdududummdumm ihan lähikuvassa
(huom Tompan haba...)


Ryhmäkuva

 Ellulle annettiin kamera käteen ja kuvasaldo oli vähän yksipuolinen, mutta suuri. Julkaisukelpoisten kuvien määrä olisi ollut suurempi jos pojat olisivat riehuneet vähemmän, mutta parempi näin. Yritys oli kuitenkin kova keskittyä keikkaan eikä tulevaan blogimerkintään.

...And another one

LIMBO! Tomppaki oli hetken paikallaan

AAAAAA

Show'sta jäi käteen hyvä mieli ja uusi juliste seinälle.

  

...Ja vielä yksi Jesse

PS. Yritettiin muuten kuvata myös toinen video, mutta Jesse oli liian pitkä ja mestasi itsensä jatkuvasti kuvasta. Siispä vain yksi videa :) Heippatirallaa tältä kertaa.

Scandinavian Hunks @ Milliklubi 7.3.2014

Kun Bäkkäreiden aika oli ohi oli meidän aika suunnata kohti Milliklubia, joka toimisi jatkopaikkanamme yön pikkutunteihin saakka. Siellä meitä odotti myös vip-kohtelu Katjan voitettua Facebookin kisasta moisen, kyllä niihin kisoihin siis kannattaa osallistua vaikka ihan läpällä jos ei muuten. Joskus voi onnistaa.
Löydettiin jopa oikeaan paikkaan ja oikeaan aikaankin jopa.


Talo tarjosi niin pitihän sitä nyt vähän skumppaa ottaa ;)
Kuvioiden läpikäynti oli hulvatonta seurattavaa.
Joitakin askelmerkkejä jouduttiin pohtimaan vakavammin kuin toisia
Pakollinen selfie-tuokio, huomatkaa lähes tyhjä skumppalasi.
Varsinainen apinajengi :D


Käykääkähän tsekkailemassa ja seurailemassa myös INSTAGRAMissa, TWITTERissä ja ASK.FMssä